Shakira.fi

Suomenkielinen Shakira-sivusto

Shakira mukana Etelä-Amerikan maiden huippukokouksessa

Shakira on saanut vaikuttaa politiikkaan kunnia-arvoisen pestin kautta. Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on nimittäin hiljattain nimittänyt Shakiran Etelä-Amerikan asioiden neuvonantajaksi. Viime viikolla Shakira oli mukana Obaman sekä muiden maiden johtajien kanssa Etelä-Amerikan maiden huippukokouksessa. Kokous pidettiin Kolumbiassa Cartagenan kaupungissa.

Shakira puhui tilaisuudessa muun muassa varhaiskoulutuksen merkityksestä. Hän haastoi politiikkoja ja yrittäjiä panostamaan varhaiskoulutukseen ja lupasi heille, että se olisi pitkän päälle tuottava sijoitus.

Tähti oli yksi tilaisuuden seuratuimpia vieraita. Shakira on 18-vuotiaasta lähtien vaikuttanut vähävaraisten lasten koulutukseen Pies Descalzos -hyväntekeväisyysjärjestönsä kautta.  

Rakastan musiikkia ja laulamista. Ne tekevät minua yhtä iloiseksi kuin koulutuksen edistäminen

Shakira sai tilaisuudessa myös kunniatehtäväksi laulaa Kolumbian kansallislaulun. Arvovaltainen yleisö taisi olla neidolle liika, sillä hän unohti kotimaansa kansallislaulun sanat. Luovana artistina Shakira korvasi unohtuneet sanat omillaan. Onneksi kyse oli pienestä virhestä ja vain tarkkaavaisimmat kuulijat huomasivat sen.

Katso Shakiran puhe (espanjaksi, mutta englanniksi tekstitetty)

Kommentointi on suljettu